Short summary in english:
- This post is about a lecture on Uchiyama Aki held at finnish anime-convention Desucon.
- Long story short; it’s mainly about life and works of Uchiyama Aki.
- Desucon was held 8-10. june 2012 at Sibeliustalo, Lahti, Finland.
- There’s not much point summarizing this story for foreign visitors since the lecture itself was entirely in Finnish. LemonComics is sorry for any inconvience.
- For foreign visitors there is a new translated comic though: This time about Aki-sensei meeting with Tatsunuko producer and discussing his designs for then upcoming TV-animation Super Dimension Cavalry Southern Cross, sometimes considered part of “Macross” -saga due to a certain “Robotech” -case, although in reality it’s completely stand-alone story.
- Download link for the english version of comic
- A word of warning about the comic: it might be hard to understand those new to Aki-sensei’s “Southern Cross”-case and it has some really obscure cultural references.
Joo, elikkäs…
Aiheenamme Uchiyama Aki ja Desuconin luento: LemonComics on erinäisistä syistä hyvinkin läheisissä tekemisissä luennon pitäjien kanssa, joten katsomme asiaksemme blogata jotain pientä jälkipyykkimäistä kyseisestä luennosta. LemonComics ei kuitenkaan lähde arvioimaan luentoa, vaan käy vain hiukan läpi asioita joita siinä käsiteltiin ja jakaa luennolla käytetyt diat yleisölle. Itse luentohan oli ilmeisen humoristisella otteella tehty, mutta tarjosi jonkinverran asiaakin. Tämän blogipostauksen tarkoitus on nimenomaan keskittyä enemmän luennon asiapuoleen.
Luento alkoi ytimekkäästi, hassunhauskojen esittelyjen jälkeen, siitä “Kuka Uchiyama Aki oikein on?”, tähän pureuduttiinkin jonkinaikaa ja käytiin lähinnä läpi Aki-sensein elämäntyötä sekä mainittiin pari hauskaa lempinimeä jotka Aki-sensei melko erikoisella tuotannollaan on ansainnut. Olennaisimmat tiedot löytyvätkin pitkälti oheisista dioista. Kannattaa huomioida kansidian cosplaykuva, sillä siinä itse Aki-sensei cossaa omaa hahmoaan — vai pitäisikö sanoa”Uchiyama Akia“, eli alter-egoaan. Nimi Uchiyama Akihan on oikeasti pseudonyymi, mutta oikeaa nimeään emme tässäkään yhteydessä mainitse.
Aki-sensein esittelyn jälkeen oli luvassa törkeää tietoa “Lolicon-buumista” ja Aki-sensein suhteesta siihen. Lolicon-buumillahan viitataan 80-luvun alkupuolen Japanissa vallinneeseen liikehdintään sci-fi- ja nörttipiireissä. Kyseisenä aikakautena tuotettiin valtavat määrät piirroserotiikkaa, josta vain jäävuoren huippu on päätynyt länsimaalaisten silmien eteen. Tätä piirroserotiikan unohdettua kukintokautta yhdisti nuoret tyttöhahmot. Huomionarvoista on, ettei sana “lolicon” tuolloin ollut vielä vakiintunut tarkoittamaan kiinnostusta kaikkein nuorimpia tyttöjä kohtaan, kuten konnotaatio nykyään tuppaa olemaan.
Itseasiassa aikansa otakupiireissä eräät puhuivat jopa useista eri komplekseista ikäjakaumien mukaan jaettuna puhuessaan kiinnostuksestaan piirrettyjä pikkutyttöjä kohtaan: Ikäjakaumat menevät jotakuinkin, n. 5-vuotta eli “Heidikon“, 7-10-vuotta eli “Alikon” ja 12-13-vuotta eli “Rorikon“. Nämä termit juontavat juurensa osittain aikansa animeen kuin myös maailmankirjallisuuden klassikoihin.
Käsite ‘heidikon’ viittaa “Alppien Tyttö Heidi” -animaatioon, jonka tyttöhahmosta tuli jokseenkin symboli kaikkien nuorimmista piirretyistä pikkutytöistä tykkääville. Kyseinen animaatio perustuu tunnetuun sveitsiläiseen kirjaan. Käsite ‘alikon’ taas vedettiin suoraan “Liisa Ihmemaassa” -kirjasta, joka oli tunnettu “lolita-kompleksin” symboli Japanissa jo 70-luvulla. Viimeimainittu ‘rorikon’, eli länsimaisittain translitteroituna lolicon tai suomalaisittain lolita-kompleksi, viittaa luonnollisesti 20. vuosisadan kirjallisuuden klassikkoon “Lolita”, joka Japanissakin tunnettiin ja käsite muotoituikin myöhemmin tarkoittamaan kaikenlaista viehtymystä nuoria tyttöjä kohtaan — Olkoon 2D tahi 3D.
Vaikka lolicon-käsite on yhdistetty, etenkin perinteisesti, melko harmittomaan fantasiaan ja nuoruuden ihailuun, niin nykyään lolicon-sanaan sisältyy Japanissa paljonkin negatiivista latausta — muunmuassa muuan “skitsofreenisen otakumurhaajan” takia. Tästäpä syystä esimerkiksi piirrettyjä pikkutyttöjä sisältävää eroottista sarjakuvaa saatetaan nykyjapanissa kutsua muunmuassa ‘rori-kei’ — rorityyliksi.
Inspiraationa toimi maailmankirjallisuuden lisäksi mm. Hayao Miyzakin naishahmot, sekä vielä tuoreessa muistissa oleva ns. “liisabuumi” — jälkimmäiseen emme ole tarttumassa sillä se ei liity sarjakuviin eikä oikeastaan suoraan otakukulttuuriinkaan.
Tässä kohtaa joku ruoja voisi todeta: “kukin voi tahtoessaan katsoa peiliin jos japanilaisen viihteen mielikuvitukselliset ja moraalittomat skenaariot puistattavat, koska inspiraatio moisille saattaa olla usein kotoisin jostain pelottavankin läheltä kotia”. Tietenkään LemonComics ei sorru moiseen alhaiseen loanheittoon — saati muutenkaan ota mitään kantaa viihteellisten medioiden moraaliin tai sen puutteeseen, vaan jättää moiset touhut ihan suosiolle kukkia hatuissaan fetisisoiville naisille ja toki tasapuolisuuden nimissä myös miehille.
Lolicon-buumin syyksi on arveltu monia tekijöitä, kuten feminismin nousun ja japanilaisen naisen yhteiskunnallisen aseman muuttumisen aiheuttamaa liikehdintää. Näkemys tuossa hypoteesissa on siis että heikot lolicon-hahmot ovat katsojalle, eli ‘nörttimiehelle’, turvallisemmin lähestyttäviä seksuaalisesti kuin pelottavaksikin koetut modernit aikuiset itsenäiset naiset. Toisaalta tämä niinsanottu “feminismihypoteesi” on hyvinkin kyseenalainen, sillä niin sanotut 戦闘美少女 (sentō bishōjo) hahmot, eli taistelevat nätit tytöt (vai pitäisikö sanoa jopa nätit taistelijatytöt), ovat olleet vahvasti läsnä jo loliconin syntymästä saakka. Myös Aki-sensein teoksissakin tapaa näitä hahmoja, vaikka myös avuttomammat pikkutytöt ovat hyvin edustettuna. Taistelutyttöhahmothan eivät suinkaan ole heikkoja vaan pikemminkin heikkouden vastakohta, usein jopa ylisuurin asein varustautuneena. Freud-sensei näkisi tässä varmaan jotain fallossymboliikkaa, mutta LemonComics ei suoralta kädeltä allekirjoittane moista.
LemonComics ei myöskään ota kantaa onko kyse silti jonkinlaisesta käänteisseksismistä, vai onko peräti koko hahmotyyppi tarkoitettu jopa miehiseksi samaistumisen kohteeksi. Onpa jopa esitetty hypoteesejä siitäkin että kyseessä olisi peräti pelkkä fiktiivinen konstruktio jonka juuret ovat juonnettavissa Hayao Miyazakin animaation naissankareihin — olihan mm. “Castle of Cagliostron” hehkeä “Clarisse” eräs lolicon-buumin suosituimmista 2D-seksisymboleista.
Luennolla ei näitä asioita kutenkaan lähdetty analysoimaan muonitus-ja-taloudenpito-psykologian keinoin; esitettiin täysin erilainen ja maanläheisempi hypoteesi. Loliconin silloisen, ja nykyisenkin, suosion taustalla saattaakin olla niinkin yksinkertaiset tekijät kuin ihmisen biologinen viehtymys neoteniaan, eli nuorekkaisiin piirteisiin aikuisessakin organismissa. Neoteeniset piirteet, kuten pieni nenä ja suuret silmät, korostuvat etenkin lolicon-hahmoissa ja nykyäänkin useissa “moe“-hahmoissa. Hypoteesi äärimmilleen vedetystä neoteenisesta fantasiasta on siinäkin mielessä kestävämpi kuin aiemmin mainittu “feminismihypoteesi”, koska viehtymys neoteniaan on ilmeisesti konseptina on sukupuolirajoittumaton — nuoruuden kauneuden on todettu olevan melko universaali ja sukupuoliriippumaton käsite. Aiheesta onkin tehty ainakin yksi tieteellinen tutkimus, jossa havaittiin neoteenisten piirteiden vaikuttavan merkittävästi miesten seksuaaliseen valintaan riippumatta naisen iästä. Kyseinen tutkimus toki keskittyi vain miehiin ja viehtymys neoteniaan saattaa jopa osittain olla käänteinen naisilla, jos keskimääräisyyttä ajatellaan. Toisaalta poikabändit tai ‘Visual Kei’ -laulajat osoittavat että myös monet naiset, etenkin nuoremmat, omaavat jonkinlaista viehtymystä neoteenista kauneutta kohtaan. Huomioitavaa onkin että jo 80-luvullakin oli naispuolisia henkilöitä jotka olivat kiinnostuneet nimenomaan lolicon-buumista, ja nykyisellä “moen” aikakaudella moinen ei, ainakaan animenörttipiireissä, tunnu olevan kovin harvinaista.
Tätä kaikkea käsiteltiin pintaraapaisunomaisesti ja ohimennen luennolla. Kuin myös käsiteltiin Uchiyama Akin ajalleen jokseenkin aikaansa nähden modernin tyylin mahdollista vaikutusta nykyajan “moe“-tyyliin joka ei liene täysin tuulesta temmattu ajatus — jo Sailor Moonin aikoihin 2ch-keskustelupalstalla puhuttiin “moe“-tyylistä 80-luvun lolicon ja 90-luvun bishōjo hahmojen yhdistelmänä. Painotettakoon että nyt ei siis puhuta “moesta” samassa konseptissa kuin vaikkapa Hiroki Azuman loistava “Database Animals” teos, eli haluttavia ja idolisoituja hahmoja määrittävinä attribuutteina (kuten kissankorvat tai vaikka luonteenpiirteet ala tsundere), vaan nimenomaan pelkästään hahmosuunnittelun visuaalisesta otteesta.
Aki-senseille kahdeksankymmentäluvun lolicon-buumi merkitsi luonnollisestikin kulta-aikaa. Hän, kuten varmasti moni tietää, on erinomaisesti mieltynyt piirtelemään kaikenlaisia enemmän tai vähemmän nuoria tyttöjä. Tuolloin julkaistiinkin useita kymmeniä pokkarimuotoisia antologioita hänen eroottisia seikkailuvisioitaan. Aki-sensein eroottisia sarjakuvia ilmestyi tuolloin mm. Manga Burikko, Comic Melon, Comic Roripoppu sekä Lemon People -lehdissä. Huomionarvoista on että yllämainittu lista perustuu yksinomaan LemonComicsin hyvin kattaviin sarjakuvakokoelmiin, mutta ei suinkaan ole koko totuus, vaan Uchiyama Akin sarjakuvia on tiettävästi julkaistu vaikka missä muissakin lehdissä.
Tuolle ajalle, ennen vuotta 1985, asettuvat kätevästi myös Uchiyama Akin hulvattomat shōnenseikkailut, kuten “Andro Trio” ja hiukan tuntemattomampi “Asoko Asoko Asoko – あそこ・アソコ・あそこ“, joka kertoo vaippoja käyttävästä robottitytöstä, joka munii munan, jonka syö tytön rakentanut “Masamune” niminen poika. Munan syötyään hän muuttuu Okita Sōjiksi, tunnetuksi samurailegendaksi. Jep, luit oikein… Kyseisen sarjakuvan nimeen liittyy luultavasti monia merkityksiä, sillä Asoko voi tarkoittaa joko jotakuinkin “tuolla, siellä” taikka puhekielisesti sukupuolielimiä — Vrt. suomenkielen “se”; häveliäs tyyli ilmaista sukuelimiä.
Seuraavaksi luennolla käsiteltiinkin siis “Andro Trioa” sekä Aki-sensein muutamia muita mangohedelmiä — mutta koska aiheesta on jo LemonComicsissa blogipostaus, emme aihetta tässä enempiä käsittele. “Ankoro Torion” eli Paputahna Kolmikon, joka on Andro Trion eräänlainen aikuisten versio, voisi kyllä tässä välissä mainita. Kyseinen “Lemon People” -lehden sarjakuvahan ei juurikaan perustu mitenkään “Andro Trioon” vaan pelaa pitkälti niin sanotulla satunnaisen humoristisella erotiikalla.
Mahdollisesti jopa mielenkiintoisempi luennolla sivuttu tapaus on Uchiyama Akin “Lolita Anime“, jota voidaan pitää yhdessä “Andro Trion” kanssa Uchiyama Akin tärkeimpänä teoksena. Onhan kyseessä sentään anime, kuten nimestäkin voi päätellä — ja kun aika harva piirroserotiikan nimi on saanut tuotoksiaan animaatioksi asti niin onhan se melkoinen saavutus. Koko tapaus kuvastaakin hyvin piirroserotiikan suosiota noina aikoina, sekä sitä kuinka tuolloin Japanissa pyöri rahaa toteuttaa jopa niinkin taiteellisia visioita mitä “Lolita Anime“, pornografisuudestaan huolimatta, edustaa.
LemonComicshan luonnollisesti voisi kirjoittaa “Lolita-Animesta” vaikka kuinka pitkän syväanalyysin, mutta jos nyt tällä kertaa tyydytään luennolla käsiteltyihin pointteihin. Tähän blogipostaukseen kun alkaa näemmä kertyä jo tekstiseinää, niin suosittelemmekin aiheesta kiinnostuneita lukemaan oheisten powerpoint-diojen sisällön ajatuksella läpi. Valitettavasti “Lolita Animesta” ei LemonComicsin tietojen mukaan ole olemassa pätevää käännösta. Muuan “Kentaifilms” -niminen ‘julkaisija’ on kuitenkin julkaissut DVDn joka oletettavasti sisältää jonkinlaisen käännöksen, mutta kyseinen lafka on käytännössä lopettanut toimintansa.
Tähän voisi kuitenkin liittää muutaman kuvakaappaukseen kyseisistä animaatiopätkistä.
R2D2 ja massiivinen uloke, 1. osa “Sairas Aki-chan”
“Nukkeleikki” -kohtaus, 2. osa “Maitoa Juova Nukke”
Legendaarinen “papukaijaporno” -kohtaus, 3. osa “Pissaleikit”
Mutta jatkakaamme toiseen aiheeseen…
“Lolita Anime” -pläjäyksen jälkeen luennolla käsiteltiin kivuliasta aihetta: ‘Aki ja Maccross’ — tai oikeammin “Super Dimension” -sarjat, sillä “Southern Cross” ei varsinaisesti ole osa Maccross jatkumoa, vaikka se joskus nimestään ja Amerikkalaisten “Robotech” -virityksestä johtuen siihen liitetäänkin. Tässä osiossa siis puitiin Aki-sensein hahmoluonnoksia “Super Dimension Cavalry Southern Cross” animaatiosarjaa varten — Häntä siis kaavailtiin kyseisen sarjan hahmosuunnittelijan pallille. Toisille aihe on kivulias, koska näennäinen “riaarurobotto” -sarja olisi pilattu (ikäänkun se ei olisi muutenkin flopannut) Uchiyama Akin lennokkaalla mielikuvituksella. Toisten istumalihakset taas kipeytyivät, koska sarjan pahanlaatuinen floppaaminen olisi ehkä estetty Aki-sensein mielikuvituksellisten visioiden avulla. Tähän kysymyksen ei LemonComics ota kantaa — ja tätäkin puitiin jo aiemmassa blogipostauksessa — joten annetaan harvinaisen sarjakuvan tehdä tehtävänsä tämän suhteen.
Latauslinkki mainittuun sarjakuvaan
Eiköhän siitä käy kummankin osapuolen näkökulmat selville, vaikka vaikeaselkoiseksikin sarjakuvaa on tiettävästi haukuttu. Tämä ei kuitenkaan johdu käännöksestä vaan itse alkuperäinen japaninkielinenkin on suht. raskassoutuista tekstiä jossa ei liikaa selitellä. Olettavasti siksi että niikin iso juttu on pitänyt pusertaa 7-sivun sarjakuvaksi.
Yliulottuvuusseikkailujen jälkeen päädyttiin puimaan miksi Aki-sensei piirsi 90-luvulla niin paljon tissejä, vaikka 80-luvulla nähtiin enemmän herkullista tasaista kirstua — vaikka toisaalta tissit eivät Akille mikään uusi juttu ole. Kuitenkin 90-luvulla tissien ja sitä kautta vanhempien tyttöjen määrä Uchiyaman tuotannossa oli huomattavasti isompi kuin 80-luvulla. Samalla käsiteltiin 90-luvun toista “Uchiyama Aki” -ilmiötä eli hänen tietokonepelejään, joita julkaistiin useampi kappale 80-luvun lopusta 90-luvun puoliväliin. Pelit olivat pääasiassa yksinkertaisia “strippimahjong” tyylisiä virityksiä, mutta muutama seikkailupelikin mahtui joukkoon.
Tissien ja pelien jälkeen päästiinkin loppuosioon, jossa käsiteltiin ohimennen Aki-sensein elämää nykyään. Hänhän vaikuttaa vieläkin dōjinpiireissä, vaikka onkin pitkälti eläköitynyt mangakan hommista. Itseasiassa Aki-sensei julkaisi viime comiketissäkin yhden dōjinin, mutta tämä olikin yllättäen pelkkä uudelleenjulkaisu tässäkin blogissa mainitusta “Tsukasa Mook” -kirjasesta.
Lopuksi vielä tarjoamme (lähes kokonaisuudessaan) luennolla näytetyt powerpoint “kalvot”, “diat” tai “slaidit” — miksi ikinä niitä haluaakaan kutsua. Videoklipit on poistettu välistä, sillä niitä ei järkevästi tähän blogiin saa lisättyä. Samoin ylimääräiset sarjakuvasivut poistettiin turhaan kaistaa syömästä, sillä “Andro Trio” ja “Söpö Terälehti” -sarjakuvat ovat julkaistu jo tässä blogissa. Pahoittelumme siitä.
Ehkä sitä voisi seuraavaksi aikaansaada käännöksen tarinasta jossa lesboslaista rakkautta harjoittavat pikkutytöt polttavat tupakkaa? Lienee tarpeeksi radikaalia näin nykypäivänä… Ei siis se lesbous vaan se tupakka.